Esittely

KapaDG on Kangasniemen palloilijat ry:n alajaosto, joka on erikoistunut frisbeekiekon vippailuun. KapaDG perustettiin 2014 kesällä, tähtäimena radan rakentaminen ja lajin kehittäminen Kangasniemellä. Aluksi rakennettiin 14 väyläinen rata 2015, jota laajennettiin 18 väyläiseksi jo saman vuoden syksyllä. Radan vastaanotto oli positiivinen ja harrastajia alkoi ilmestyä radalla kiihtyvää tahtia. Aktiivisten jäsenten työ palkittiin vuoden liikuttaja palkinnolla Etelä-Savon urheilugaalassa.

Seura on ollut vuoden 2016 alusta Suomen frisbeegolfliiton jäsenseura ja sitoutunut toimimaan liiton tavoitteiden mukaisesti. Viikkokisat pyörivät koko kauden sunnuntaisin ja mukaan pyritään kannustamaan kaiken ikäisiä. Seura on aktiivinen myös alueen muiden seurojen välisen yhteistyön kehittämisessä. Tästä osoituksena ovat Keski-Savon seuraottelu ja yhteistyö Puska Puttaajat ry:n kanssa. Frisbeegolf on sosiaalinen laji ja se imee mukaansa hyväntuulisia ihmisiä. Se mahdollistaa mutkattoman yhteistyön muiden seurojen kanssa ja asiat etenevät mallikkaasti.

Tavoitteiden saavuttamiseksi seura tarvitsee aktiivisia jäseniä. Tule mukaan seuratoimintaan ja tekemään frisbeegolfista yhä suositumpi ja suurempi laji!

 

Jarno Laitinen

KapaDG